Erityisen hyviä työntekijöitä

Etsitkö erityisen hyvää työntekijää? Ammatillisten erityisoppilaitosten kautta valmistuu työelämään motivoituneita ammattiosaajia. Me uskomme siihen, että jokaiselle löytyy työelämästä oma paikkansa, kun oikea osaaminen ja tarve kohtaavat.

Katso tarkemmin, miten palvelemme työelämän tarpeita ja ota rohkeasti yhteyttä:

Tutustu tarinoidemme kautta aitoihin työllistymistarinoihin, jotka kuvaavat monenlaisia reittejä työelämään ja kohti omia unelmia.

Heidi työskentelee hoiva-avustajana Marjatta-Säätiön hoivakoti Wäinämöisessä. Heidin mukaan kahta samanlaista päivää ei ole, kaikki ovat kivoja ja erilaisia. Hoivakodin johtajan mukaan Heidi on kuin tehty ammattilaiseksi hoivakotiin.

Miika työskentelee varastomiehenä Tokmannilla. Datanomiksi valmistunut Miika ei kommunikoi puhumalla. Hän kommunikoi viittomalla sekä kirjoittamalla kännykän näytölle. Miika on murtanut ennakkoluuloja omalla persoonallaan ja osaamisellaan. Myymäläpäällikön sanoin hän on järjestelmällinen, luotettava, joustava ja huumorintajuinen työntekijä ja korvaamaton osa työyhteisöä.

Victoria työskentelee kiinteistönhoitajana Korsholmin kunnassa. Tarkkuus ja ahkeruus työssä ovat tärkeitä. Niillä pääsee työelämässä pitkälle. – On hyvä kun on työpaikka, josta saa palkkaa, sanoo Victoria.

Telma-koulutuksesta valmistunut Elvis työskentelee kahvila Baguettessa. Työhön ja itsenäiseen elämään valmistava koulutus auttoi Elvistä löytämään omat vahvuutensa. Elvis on ammattitaitoinen ja tarkka työntekijä, jonka asenne ja ilo tuovat iloa niin kahvilan asiakkaille kuin työntekijöillekin.

Kahta samanlaista työpäivää ei ole, toteaa Tytti työstään Rax Ideaparkin ravintolapäällikkönä. Kokiksi kymmenen vuotta sitten valmistuneelle Tytille työnteko merkitsee sitä, että pystyy jatkuvasti kehittämään itseään omassa työssään.

Erityisen hyviä työntekijöitä – vaativan erityisen tuen koulutus väylänä työelämään:

©AMEO Videot on tuotettu Opetushallituksen rahoittamissa VET- Vetävää, Erityistä ja Tunnettua erityisopetusta sekä Timantti 2 -hankkeissa.
Kuvaus ja editointi: Kuulu Oy